Vuodet 1981-1992

YKKÖSEN VAKIOKALUSTOON

Uudelle sarjatasolle valmistauduttaessa PK-P:n joukkuetta vahvistettiin, kuinkas muuten. Siitähän tulikin seuran eräänlainen "tavaramerkki" koko vuosikymmeneksi. Voitiin puhua myöhemmin muista yhteyksistä tutuksi tulleesta termistä "hullut vuodet", sillä parhaimmillaan pelaajien vaihtuminen toi joukkueeseen kahden vuoden aikana kymmenen uutta pelaajaa!

Vuoden 1981 joukkuetta uudistettaessa onnistuttiin erinomaisesti. Kouvolasta tuli Kari Ekroth, Imatralta Keijo Leiniäinen ja Ikaalisista pelaaja-valmentajaksi Erkki Sorjonen, Pekka Poikelan lisäksi.

Voitaneen kuitenkin todeta, että hyvän joukkueen menestymismahdollisuudet kariutuivat osaltaan valmennusjohdon kokemattomuuteen ja näkemyseroihin voimakastahtoisten pelaajien kesken. Kaksilohkoisesta ykkössarjasta selviydyttiin ylempään loppusarjaan, mutta siinä oli jääminen viidenneksi.

Kesällä 1981 Varkaudessa nähtiin myös valtakunnan tason pesäpalloa. Nuorisotoiminnan aktivoitumisen myötä paikkakunnalla järjestettiin ensimmäinen valtakunnallinen leiri, Tenavaleiri.

Vuonna 1982 joukkue uudistui jälleen, Kari Ekroth siirtyi pois, Jussi Seppänen lopetti ja vaikka uusiakin pelaajia tuli, tuloksena oli joutuminen putoamissarjaan. Paikka ykkössarjassa pystyttiin säilyttämään vain nipin napin. Siihen tarvittiin viimeisen kierroksen kotivoitto lohkon voittaneesta Sotkamosta, sillä paikasta kilpaillut Ulvila voitti niinikään vastustajansa. Pisteen ero pelasti Puurtilan ja pudotti Ulvilan suomisarjaan.

Uusi kausi PK-P:n toiminnassa avautui 1983, kun seuran toiminnanjohtajana toimiva Aki Pöntinen siirtyi pelinjohtajaksi ja Pentti Karvisesta tuli uusi puheenjohtaja työtehtäviin ulkomaille siirtyneen Vesa Suhosen tilalle. Joukkueen pelaajien vaihtuvuutta se ei vähentänyt, mutta nyt pystyttiin nostamaan joukkueeseen jo omiakin kasvatteja. Juha Väisänen, Marko Poutanen, Jukka Virtanen, Petteri Hynönen ja Antti Ropponen. Naapuriseuran JoU:n nuori Pasi Valtonen oli tullut jo vuotta aikaisemmin. Kaikesta yrityksestä ja satsaamisesta huolimatta menestys sarjassa oli kehnonlainen: vain kaksi voittoa, mutta putoamissarjassa ei ollut vaikeuksia sarjapaikan uudistamisessa.

Vuonna 1984 Kämärillä nähtiin jälleen uusia pelaajia PK-P:n pelipaidassa. Hyvät yhteydet Imatran Pallo-Veikkojen kanssa mahdollistivat vuokrapelaajien saamisen kesken kauden joka nousua vauhdittamaan tai sarjapaikkaa pelastamaan. Imatralta tulivat esimerkiksi Kai Vento ja Pasi Reissel ja ilahduttavaa oli oman kasvatin Marko Toivosen tulo lukkariksi. Nyt sarjapaikka varmistui jo perussarjan aikana, mutta noususarjassa ei ollut viidennellä sijalla jakoja ylöspäin.

1980-luvun puolivälissä ykkössarja muuttui yksilohkoiseksi ja sarjassa pelasi 12 joukkuetta. Samaan aikaan vuonna 1985 alkoi myös PK-P:n taloudelliseen tervehdyttämiseen tähtäävä kuuri, jonka puheenjohtajaksi tullut Heikki Kilpeläinen näki ainoaksi mahdollisuudeksi seuran toiminnan jatkuvuudelle. Sarjassa menestys oli koko kauden ajan kohtalainen. Siilinjärvi, Riihimäki ja Hamina nousivat mestaruussarjaan, Puurtila oli kuudes.

Vuonna 1986 PK-P:n ykkössarjapaikan menetys oli lähempänä kuin koskaan ennen. Kausi meni aivan alakanttiin ja sarjan päättyessä Puurtila ja Järvenpää olivat samalla pistemäärällä sijoilla yhdeksän ja kymmenen. Uusintaottelu säilymisestä pelattiin puolueettomalla kentällä Mäntyharjulla ja sen Puurtila voitti 9-2. Sarjapaikan säilymisen innoittamana Puurtila pelasi heti seuraavana päivänä pääsystä Suomen cupin loppuotteluun. Koskenkorva voitettiinkin 5-7, mutta loppuottelussa mestaruussarjaan noussut Kankaanpää oli vahvempi numeroin 5-2.

Vuoden 1987 sarjaan valmistautumiseen kuului harjoittelumatka Teneriffalle. Se näytti alkuun tuovan tulosta ja vuodesta 1981 asti ykkössarjassa pelannut Puurtila siirtyi heti avauskierroksen voittonsa ansiosta sarjan maratontaulukon kärkeen. Se lienee kuitenkin laiha lohtu, koska koko 1980-luvun ajan tähdättiin nousuun mestaruussarjaan.

Loppujen lopuksi tämäkin kausi oli Puurtilalle menestyksen suhteen vain tavanomainen, vaikka ajoittain näytti olevan toiveita paremmastakin. Kouvola ja Muhos nousivat suoraan, PK-P kuudes kymmenen pistettä Kouvolasta jäljessä.

Sama sijaluku saatiin myös kaudella 1988. Sotkamo oli ylivoimainen nousija vain yhden pisteen koko kaudella menettäneenä. Loimaa oli toinen nousija. Puurtilan vauhti piste/per ottelu eli 22. Myös tämä kausi aloitettiin harjoitusmatkalla ulkomaille, nyt kohteena oli Kreeta.

1980-luku päättyi Puurtilan osalta hieman samoissa merkeissä kuin alkoikin, eli nousu oli lähellä ja sijoituksellisesti kausi oli ehkäpä vuosikymmenen paras. Yksi voitto enemmän sarjassa olisi mahdollistanut paikan nousukarsintaan, mutta sijoitukseksi jäi kuitenkin vain neljäs tila kaksi pistettä kolmoseksi sijoittuneesta Haminasta. Vimpeli ja Oulu nousivat.

Kausi 1989 oli Aki Pöntisen viimeinen kausi PK-P:n pelinjohtajana, sillä hän lähti Kouvolan mestaruussarjajoukkueen pelinjohtajaksi. Myöhemmin hän toimi Kiteen Pallon ja Oulun Lipon pelinjohtajana.