Kämäri

Puurtilan Kisa-Poikien kotikenttänä on aina 60-luvun alkupuolelta lähtien toiminut luonnonkaunis Kämärin kenttä. Sitä ennen pelit pelattiin Puurtilan koulun kentällä sekä Kosulanniemessä.

Vuoden 1948 Lontoon kisoista Varkauteen tuli olympialainen kultamitali. Noihin aikoihin olympialaisten ohjelmaan sisältyivät myös erilliset kulttuurikilpailut.  Kulta voitettiin olympiastadionimme toisen arkkitehdin Yrjö Lindegrenin laatimalla Kämärin urheilupuistosuunnitelmalla.

Kentän yleisöennätys on vuodelta 1963 SM-sarjan ottelusta PK-P-Sotkamo, tuolloin Jymyn 0-4 voittoa oli todistamassa 4174 katselijaa.

Kämärille rakennettiin kesän 2002 aikana  iso tekojäärata ja tiilenpunainen hiekkanurmi.  Ensimmäiset ottelut kentällä pelattiin 22. syyskuuta.  Hiekkanurmikenttä vihittiin käyttöön 18.5.2003. Kentän hiekkanurmen kattava alue on lähes 7000 m2.  Miesten ja naisten rajojen lisäksi Kämäriltä löytyy myös juniorikentän rajat.  Kentällä on 6 mm piikkareiden piikkirajoitus. Kentälle asennettiin keväällä 2003 sähköinen tulostaulu, joka palvelee katselijoita ja joukkueita entistä paremmin.

Kämärillä pelatut pesäpallon arvo-ottelut:

1964   Liitto-Lehdistö miehet 
1966 Itä-Länsi A-pojat
1968 MaakuntaCup -loppuottelu    miehet
1982 Itä-Länsi B-tytöt
1983 Itä-Länsi B-tytöt
Leirien Itä-Länsi -otteluja

Vuoden 1966 ilvesten (A-pojat) Itä-Länsi ottelussä nähtiin Idän paidassa mm. Paavo Saastamoinen ja Seppo Bergström
Kämärin urheilualue sijaitsee Joensuuhun menevän tien varressa aivan kaupungin keskustan tuntumassa.

Kämäri: Rehnströminkatu 10, 78250 Varkaus